Hallitus tiedottaa 23.4.2014

KEVÄTKOKOUS

Imatran Keilailuliitto ry kokoontui 22. huhtikuuta kevätkokoukseensa. Paikalle oli saapunut 11 innokasta. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat, eli vuoden 2013 tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastajan sekä toiminnantarkastajan lausunto. Vuodesta 2013 ei kehujen lisäksi keskustelua syntynyt ja hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus.

KILPAILUVALIOKUNTA 

Kilpailuvaliokunnan puheenjohtajaksi on valittu Jari Aaltonen. Kilpailuvaliokuntaan kuuluvat Jarin lisäksi Sami Sipponen ja Rauno Kiukas. Kaikki seurat ovat saaneet tiedotteen koskien kilpailuja ja kilpailukalenteria kaudelle 2014 -2015. Tiedote on nähtävillä myös hallitus tiedottaa –ilmoitustaululla.

JUNIOREIDEN JA NUORTEN SM-KISAT 2016

Imatran Keilailuliitto ry sai järjestettäväkseen junioreiden ja nuorten SM-kisat 2016. Kisat järjestetään keväällä 2016.

KESÄN AUKIOLOAJAT

Keilahalli on avoinna 1.6.-31.8.2014 välisenä aikana seuraavasti:

1.6. – 20.7.       maanantai – perjantai      klo 14.00 – 19.00

                                 lauantai – sunnuntai         SULJETTU

21.7. – 3.8.                                                                SULJETTU

4.8. – 31.8.       maanantai – perjantai      klo 14.00 – 19.00

                                 lauantai – sunnuntai         SULJETTU